Sammalkatto

Miksi valitsemme viherkaton?

Kakkupalan katto on melko dominoiva, suuri yhtenäinen ala ja hyvin näkyvä osa tontillamme. Katto suorastaan vaatii jotain kaunista ja pehmeää. Viherkatto on siksi looginen, puhtaasti esteettinen valinta.

Pala luontoa osana rakennusta on luonnon ystävälle houkutteleva ajatus. Viherkatossa on myös teknisesti enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Viherkaton eristyskyky mainitaan usein yhtenä sen hyvistä puolista. Tämä etu riippuu kuitenkin paljon käytetyistä rakenteista. Suurin lisäeristävä vaikutus saadaan käännetyllä kattorakenteella ja sitä suurempi, mitä paksumpi viherkattokerros on. Viherkatto auttaa kuitenkin selkeästi hulevesien hallinnassa viivyttämällä sadevettä katolla, kaupungin sadevesiverkoston kuormitus pienenee varsinkin rankkasateiden aikaan. Kasvit suojaavat katon rakenteita UV-säteilyltä ja siten pidentävät huopakaton elinikää. Edellytyksenä on tietenkin, että katto on oikealla tavalla suojattu juuriston aiheuttamia vahinkoja vastaan.

Vanha viherkatto

Jo suunnittelun varhaisessa vaiheessa teimme valintoja mahdollisuuksien mukaan viherkaton kannalta katsottuna. Tälläinen valinta oli esimerkiksi se, että katto on yksi yhtenäinen sopivasti kalteva taso. Harjakatossa olisi ollut väistämättä kaksi hyvin erilaista puoliskoa. Suoraan etelään avautuva katto ei olisi olosuhteiltaan paras mahdollinen, koska auringon paahde on haaste ohutkerroksiselle viherkatolle.

Olisi toki hienoa saada katolle kesäisen värikäs kukkaketo, pensaita tai jopa puita, mutta suuren avoimen sisätilan mahdollistava katon leveä jänneväli, kevytrakenteisessa puurungossa, ei sallisi muita ratkaisuja kuin kevytrakenteisen viherkaton. Parhaat kasvit löytyvät katsomalla lähialueen luontoon. Mitkä kasvit valtaavat lähimetsän haastavimmat kasvupaikat? Viherkatto ei ehkä ole vaikea rakentaa, mutta kestävän ja huoltovapaan ratkaisun löytäminen voi olla jo haastavaa. Katon tulee kestää kesän kuivuutta, pysyä valumatta paikoillaan rankkasateen sattuessa tai tuulen temmatessa myrskyn aikaan.

Sammaloitunut kivi

Sammal viihtyy varjossa ja kestää kuivuutta. Sammal on myös kauniin värinen ympäri vuoden.

Yritämme kehittää katolle kestävän viherkattoratkaisun, joka kasvaa ja kaunistuu itsestään ajan kanssa.

Maksaruohoa luonnossa
Vaihtoehtona olivat pitkään myös maksaruohot.

 

Meilahden liikuntakeskus
Huhtikuun lopulla kävimme Meilahden liikuntakeskuksen katolla tutustumassa koesammalkattoon, oppaana tutkija Juhamatti Niemi-Kapee.

Meilahti

Viherkatto Italia
Viherkatto Milanon tapaan.
Linnanmäki
Viherkatto Linnanmäen tapaan.
Linnanmäen vesitorni
Alppilan vesitorni eli Linnanmäen Linnunrata
Share if you like:Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn
Anu Written by:

3 Comments

  1. heinäkuu 17
    Reply

    Mielenkiinnolla seuraan millainen viherkatto teille tulee! Meillä alkaa olla oma viherkatto teknisesti valmis. Kasvattelu ja oikeiden kasvien löytäminen vienee vielä jonkun vuoden. Nyt alkaa olla kasvualustat paikallaa. Meille löytyi myös apua Viidenen ulottuvuuden porukoista. Pitänee pistää jonnekkin pohjois puolelle jokunen sammal testi myös 🙂

    Joitain kuvia ja juttuja meidän katon rakentamisesta löytyy täältä: https://www.facebook.com/monosilla/

    • heinäkuu 19
      Reply

      Hei Mikko, hauskaa, että löysit blogiin. Olen seurannut raksaanne Facebookissa ja kävin lukemassa äsken myös blogia. Upeat maisemat talon ikkunoista! Onnittelut melkein valmiista kodista!

  2. Ttttt
    joulukuu 20
    Reply

    Miten talon rakentaminen edistyy? Odotan innolla uusia postauksia 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *